Minä ite!

Päätin uhmata kylmää merituulta ja tulla nauttimaan kaupunkilaiseen tyyliin auringosta. Raahasin säkkituolin parvekkeelle,kääriydyin vilttiin ja otin kupillisen teetä.
Viikonloppu meni juuri 4 vuotta täyttäneen kummitytön kanssa touhutessa. Neiti on kekseliäs,pohdiskeleva,reipas,tempperamenttinen ja kaikin tavoin voimanainen ihan kuin tätinsä.

Johdatteluna päivän teemaan,leikitäänpä pieni ajatusleikki. Mietitään synnytystä. Mitä tapahtuu kun lapsi syntyy maailmaan? Ensin hän ilmoittaa tulostaan testaamalla keuhkojen tilavuutta ja äänihuulia,isin ja äidin tärykalvoja koetellaan ensi kertaa. Vauva nostetaan äidin rinnalle ja tuoreet vanhemmat kokevat elämänsä parhaan hetken ja itkevät onnesta,syystäkin. Viimeistään tässä kohtaa kaivetaan se kamera esille ja otetaan uudesta tulokkaasta kuvia jotta voidaan esitellä tulevalle poika/tyttöystävälle,kun sellainen tuodaan näytille ja vietetään ensimmäinen perheillallinen,miltä meidän pieni Matti/Maija näytti nähdessään päivän valon ensi kerran. Hetken päästä vauva riistetään vanhemmilta ja viedään punnitukseen,otetaan mitat ja kylvetetään. Miltei heti lapsen synnyttyä aletaan arvostelemaan ulkonäköä ja mikä pahempaa,miettimään keltä se lapsi oikein näyttää: "onpa sillä paljon hiuksia ja tuo pieni pyöreä nenäkin on aivan samanlainen kuin mulla pienenä! Silmät on kyllä isältä peritty mutta mites kasvojen muoto?" Onko se sitten tullut äitiin,isään,mummoon vai kummiin? Siitä jokaisella on tietenkin oma mielipiteensä.

Eikö kuulostakin tutulta? Moni tuntee nyt piston sisimmässään. Suurin osa ihmisistä syyllistyy samaan,myös minä nostan häpeäkseni käteni pystyyn. Kuulin viikonloppuna ensimmäistä kertaa että kummityttöni oli sanottu näyttävän minulta. Keskustelimme asiasta kunnes yhtäkkiä hän keskeytti keskustelun ja sanoi tomerasti "en mä näytä keneltäkään,mä näytän itseltäni!". Minusta se oli äärimmäisen hienosti sanottu nelivuotiaalta ja tunsin valtavaa tätimäistä ylpeyttä hänestä. Nykypäivän avainsanoja ovat yksilöllisyys ja ainutlaatuisuus. Kummityttöni lause kuvasti hienosti tätä. Me jokainen olemme uniikkeja,itsenäisiä ja arvokkaita yksilöitä siitäkin huolimatta että näyttäisimme joltakulta tai muistuttaisimme jotakuta,emmekä ole verrattavissa muihin. On myös OK todeta yhdennäköisyys ääneen kunhan muistetaan että ne pienetkin ovat omia persoonia eikä ole sama asia kuin isi ja äiti. Nyt jos voisin,puhuisin kaikkien vauvojen puolesta ja lainaisin viisaan neljävuotiaan sanoja. Silloin ehkä muutkin ymmärtäisivät että niin sinä kuin minäkin todella näytämme itseltämme,emme keltään muulta.

Vielä on kesää jäljellä

Vielä tulee kauniita päiviä... Ja jokainen alkoi hyräilemään päässään Mamban menneiden vuosien listahitin sävelmää mielessään. Kun kesä alkaa vähitellen vaihtua syksyyn ja syntymäpäivä häämöttää vielä edessä,olen ehtinyt pohtimaan ikääntymiseeni liittyvää kriisiä kun pyöreitä tulee täyteen. Tässä (ainakin) kaksi asiaa (monien muiden lisäksi) mistä huomaa tulleensa vanhaksi:

Muistan miten skidinä otti kupoliin kun kaikki itselle tuntemattomat tiinat,miinat,keijot ja veijot tuli päivittelemään miten olet voinutkaan kasvaa viime näkemästä niin hurjasti ja sitä ollaan niin isoa tyttöä jo! Totuushan oli että nämä ihmiset oli nähneet sut viimeksi äidin sylissä juomassa tissistä kun olit alle vuoden vanha. Se vaan on valitettava tosiasia mikä jokaisen on hyväksyttävä että lapset kasvaa ja me aikuiset vaan rupsahdetaan päivä päivältä enemmän. Nimimerkillä kylpyhuoneen kaapista löytyy ikääntymisen merkkejä vähentävää kasvovoidetta sillä tajusin,että muutaman vuoden päästä on turha yrittää tehdä enää mitään joten päätin aloittaa ajoissa. Ja mikä hirveintä,huomaat itse tulleesi siihen ikään! Tajuat päivitteleväsi jos et ääneen niin ainakin hiljaa mielessäsi,miten se kaverin pikkusisarus tai tuttavaperheen lapsi jota hoidit joskus teininä ja ansaitsit vähän taskurahaa,voi olla jo niin vanha että eksyt sen profiiliin vahingossa somessa.
Toinen asia mihin vanhempana on suorastaan havahtunut on se miten nappulana ajantaju oli aivan toista luokkaa. Päivät tuntui viikolta,viikot kuukausilta ja kesät ikuisuudelta. Elämä oli yhtä ilonpitoa ja leikkimistä vailla huolen häivää! Niinhän ne jotkut on joskus sanoneet että eläkkeellä ollessaan on kiireisempi kuin koskaan aikaisemmin elämässään,tekemistä on enemmän kuin vuorokaudessaa tunteja ja aika rientää.

Nykyään sitä ihmettelee mihin se loma joutuikaan kun yrittää pikkuhiljaa siirtää ajatuksiaan arkeen paluuseen. Mietin niitä monia mieleenpainuvia tapahtumia ja kohtaamisia joita tuli taas loman aikana koettua ja iloitsen niistä. Pidetään nyt kuitenkin vielä mielessä että ei se kesä vielä ole ohitse ja nautitaan täysin siemauksin niistä aurinkoisista päivistä jotka saamme ennen kuin kaivetaan taas ne kumisaappaat ja sateenvarjot esiin kaappien perukoilta syksyä varten.